Matkailu avartaa - messuemännän seikkailut suuressa maailmassa

Ajattelinpa kertoa ratkiriemukkaasta retkestäni Helsinkiin Educa-messuille viime perjantaina.

Työn puolesta piti lähteä edustamaan tamperelaisia lasten- ja nuortenteattereita Educa-messuille, jotka ovat siis opetusalan messut opettajille yms. alan ammattilaisille. Osallistuimme messuille vähän niin kuin hyvän luokkaretkikohteen ominaisuudessa.

Matka alkoi aamulla kahdeksan pintaan Tampereen rautatieasemalta. Olin ajoissa ja kaikki vaikutti hyvältä. Kunnes sitten kollega, jonka kanssa olin menossa, soitti ja ilmoitti aikataulunsa pissineen ja menevän melko tiukille. No minä siitä sitten raiteelle päivystämään lähtevää junaa. Mulla sattui olemaan meidän molempien matkaliput ja kollegalla kaikki meidän esittelymateriaalit, joten jos hän myöhästyisi, ei munkaan olisi syytä lähteä oikealla junalla. Konduktööri jo huuteli junan olevan lähdössä kun kollegani vihdoin kirmasi paikalle raahaten esitepahvilaatikkoa Solifer-merkkisellä tosi näppärällä kärryllä ja olkapäällään meidän mahtava messu-roll-up omassa pakkauksessaan. Hän hyppäsi junan viimeiseen vaunuun ja minä ensimmäiseen, jossa myös istumapaikkamme sijaitsivat, ja sitten juna jo lähtikin samalla sekunnilla. Koska IC-junassa on portaita (oikeesti, minkä ihmeen takia??), kollega tarvitsi hieman apua roll-upin ja Soliferin raahaamisessa junan päästä toiseen. Siinä sitten niitä raahattiin ja konduktöörikin keskeytti matkamme ja vaati saada nähdä matkaliput. Olisiko hieman päätään pudistellut kun rouvat meinasivat vallan junasta myöhästyä...?

Kun lopulta olimme päässeet onnellisesti omille paikoillemme, meni ensimmäiset minuutit pelkkään hengittämiseen. Kauaa ei ehtinyt hengähtää, kun junan tarjoilukärry pyyhälsi vaunuumme. No pitihän sitä aamukahvia saada. Edessä olevan istuimen selkänojassa kiinni olevaa pöytätasoa alas laskiessani huomioni herpaantui hetkeksi, ja kuuma kahvi oli sylissäni alta aikayksikön. Tarjoilukärryn myyjä koitti olla kuin ei huomaisikaan ja nolona jouduin pyytelemään oisko vaikka paperia tai jotain, kun kahvi lainehti kaikkialla... Myyjä oli sitten kuitenkin niin kiltti että antoi uudet kahvit kuppiin ja kollegan avustuksella saatiin kahvilammikot kuivattua. Minä siitä sitten junan vessaan pöksyjä putsaamaan, ja kiittelin mennessäni, että kahdesta edustuspaitojen värivaihtoehdosta mulle sattui tulemaan se sininen eikä valkoinen...

Loppujunamatka sujui pahemmitta kommelluksitta (vaikka housuni näyttivätkin hetken aikaa siltä kuin olisi isolle tytölle sattunut pieni vahinko...) Siinä kollegan kanssa pohdimme, ovatko junan vessat aina olleet noin pieniä että sisään pitää mennä peruuttamalla ja miksi toisen junalipussa luki Tampere-Pasila ja toisen Tampere-Helsinki, vaikka molemmat olimme Pasilaan menossa ja liput oli ostettu yhtäaikaa... saattaa olla että kumpikaan meistä ei ollut hetkeen harjoittanut junamatkailua, kun tuollaiset asiat jaksoivat hämmästyttää. :)

Niinpä tuli sitten elämäni ekaa kertaa jäätyä junasta Pasilan asemalle (sehän on isompi kuin Tampereen asema!) ja suunnistettua Messukeskukseen. Sekin reissu tuli tosin tehtyä ylimääräisen mutkan kautta kun emme aluksi löytäneet opasteita (another blond moment...). :) Solifer oli muuten oikeasti todella kätevä! Sen pyörät olivat niin isot, että sitä pystyi aika vaivattomasti vetämään pienessä lumisohjossakin mitä itseasiassa oli tullut aika paljon edellisenä yönä... Suosittelen kaikille esim. aktiomatkaa harkitseville matkatavaroiden, villasukkapussien ym. tuliaisten kuljettamiseen.

Itse messut olivat hieno ja mielenkiintoinen kokemus, paljon näytteilleasettajia mitä eriskummallisimmista "firmoista". Koska meillä oli vain yksi tuote mitä jaoimme, ei meitä kahta yhtäaikaa siinä töröttämässä tarvittu, ja niin toinen saattoi aina kierrellä messuilla, käydä syömässä tai lepäilemässä hienolla "näytteilleasettajien klubilla", jossa sai ilmaista kahvia ja cappuccinoa ja vaikka mitä. Tuli lohdullinen olo, kun erään kerran klubille mennessäni eräät toiset naiset taistelivat ovikoodin kanssa (juu, sinne tarvittiin sellainen) kun eivät ymmärtäneet mikä ihmeen numero kulkulupakortista siihen piti näppäillä. En ollutkaan ainoa "blondi" koko messuilla! :) Yritimme myös kollegan kanssa sluibahtaa kulkulupinemme viereisessä hallissa pidettäville sisustusalan messuille, mutta niuhojen ovivahtien mielestä meillä ei ollut sinne lupa mennä.

Edustaminen sinänsä oli aika puuduttavaa. Piti olla skarppina ja hymyillä monta tuntia. Mietin siinä samalla, että luonteeni ei kyllä ole kovinkaan messuemomainen. Esitekansion tyrkyttäminen messukävijöille tuntui lähes yhtä vastenmieliseltä kuin traktaattien jako! Myös ihmisten reaktiot olivat osittain samanlaisia, kun heille tarjottiin jotain sellaista mitä eivät halunneet... Mutta oli kiinnostuneitakin ihmisiä ja heidän kanssaan oli ihan mukava jutella. Eräs eläkeläispappa iloisesta Itä-Suomesta innostui kertomaan teatteriharrastuksestaan ja juttu eteni varsin verkkaisesti, kun miehen joka toinen sana oli "tuota". Eräs toinen mies oli fanaattinen Theatre in Education -menetelmän puolestapuhuja ja antoi meille mission vuoden kuluessa saada draama oppiaineeksi Suomen kouluihin. Enpä taidakaan uskaltaa enää ensivuonna näyttää nenääni Educa-messuilla, sen verran kiivaasti mies meitä vaati asiaa hoitamaan...

Messuilta tuli kerättyä (ja hieman ostettuakin, mm. yksi uusi lautapeli...) kaikenlaista matskua: lehtiä, kyniä, hiirimattoja, kompassi, lehmäleimasin jne. Osallistuin myös parin digikameran arvontaan, mm. helluntaiseurakuntien koulupalvelun ständillä. :) Lisäksi hairahduin testaamaan Elävää kirjastoa ja lainasin sieltä vahingossa Teiniäidin. Elävä kirjasto -menetelmässä lainataan kirjojen sijasta ihmisiä, jotka edustavat sellaisia ihmisryhmiä jotka useimmin kohtaavat erilaisia ennakkoluuloja. Niinpä sitten juttelin Teiniäidin kanssa 15 minuuttia ja koitin murtautua ulos ennakkoluuloistani, joita mulla ei kyllä oikeastaan alunperinkään ollut.

Seitsemän tunnin messuilun jälkeen kasasimme tyhjän Soliferin kainaloon (ja jätimme muut matskut seuraavan päivän edustajille) ja lähdimme kotimatkalle. Pasilan asemalla ehdimme junaa odotellessa syödä vielä kaksi pizza slicea yhden hinnalla (joka muuten näytti olevan kyseisen pikaruokalan jatkuva tarjous...milloinkohan ne myyvät niitä normaalilla hinnalla?) ja näimme Kiira Korven luistelunumeron telkkarista. Paluumatka olikin elämäni ensimmäinen Pendolino-elämys. Tikkurilaan asti olisi päässyt pummilla, kun ei lippuja kyselty ennen sitä. Tai oikeastaan olisi päässyt Riihimäelle asti, mutta sillä pysäkillä olisi joutunut hyppäämään liikkuvasta junasta. :) Matka sujui hieman vähäpuheisesti kun kaksi uupunutta messuemäntää vaan odotti kotiin pääsyä, ja koitti keskittyä siihen, ettei Työväen teatterista lainassa ollut Solifer vaan unohdu matkatavarahyllylle kun jäämme junasta. Toki myös huvitimme itseämme lukemalla messuilta saadusta "Voiko nauruun kuolla? -Tieteen hauskoja kysymyksiä." -kirjasta mm. kuinka avaruudessa käydään vessassa. Te ette ehkä halua tietää... :)

Seuraavana yönä kyllä uni maistui. En muista pitkään aikaan nukkuneeni niin sikeästi. Tosin näin yöllä unta, että siippani oli vampyyri ja meni hammaslääkäriin hiomaan pois pitkät kulmahampaansa... Mikä lie messustressinpurkauma...?

Sitten vielä off topic, mutta oli muuten hyvä solunjohtajien viikonloppu Kausjärvellä. Opetus oli hyvää. Eilen illalla nautittiin yhdessä ehtoollista ja loistava illallinen pöytiin tarjoiltuna. Tänään paras hetki oli "ylläripylläri", jossa leikittiin luottamusleikkejä ja opittiin samalla ihmisten välisestä yhteydestä ja luottamuksesta. Ja taas saatiin hyvää ruokaa! Toiminnantäyteinen mutta rentouttava viikonloppu.

Nyt rouva Perttula vaikenee. Ugh.