Olimme viikonloppuna suur-perheemme (mies, isä, äiti, sisko ja lanko) voimin Helsingissä. Tapahtuman syynä oli Helsinki City Marathon. Värikkään matkakertomuksemme voit lukea siskoni blogista "Nouse Katolle" (linkki sivupalkissa).
Minua ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa asuminen suurkaupungissa. (No, jollakin mitta-asteikolla kai kotikaupunkinikin lukeutuu niihin, mutta maailmanlaajuisesti 200 000 asukkaan kaupunki on pikku kyläpahanen.) Suurissa kaupungeissa on ahdistavan paljon ihmisiä, ruuhkaa joka puolella, pitkät välimatkat (jotka tosin yllättävän kätevästi taittuvat julkisilla kulkuneuvoilla) ja ärsyttävän itsetietoisia "suurkaupunkilaisia". Onneksi tämänkertainen visiittimme oli niin lyhyt, etten pahemmin ehtinyt kyllästymään mihinkään edellämainituista.
Junalla oli kiva mennä. Siitä on jo jonkun aikaa kun olen viimeksi matkustanut kotimaassa junalla. Odotin sitä innolla. Pettymyksekseni huomasin, ettei ajankuluksi varaamani ristikkolehden täyttämisestä tullutkaan mitään, sillä heti jos laskin katseeni pois ikkunasta ja ohi vilisevistä maisemista, aloin voida pahoin. Se oli uutta. Yleensä voin pahoin vain autossa.
Koska matkamme missio oli osallistua HCM:iin kannustusjoukkojen omituisuudessa, ei parin päivän reissulla sitten tullutkaan juuri muuta tehtyä. Parasta Helsingissä oli tällä vierailulla mielestäni hotellin aamiainen. Ja mehukkain nähtävyys: P. E. Svinhufvud lokki päässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti