Kiirettä pitää

Huh. Aika vilistää...

Vesikatkos ei sitten kestänytkään kovin kauan. Jo muutaman tunnin kuluttua sain hanasta puhdasta vettä. Ja oli siitä sitten ollut ilmoituskin rapun seinällä, en vaan ollut käynyt ulkona, että olisin huomannut. Ja siippakin unohti kertoa...

Olen ehinyt olla kaksi iltaa töissä. Teatterilla oli ennakkonäytös ja ensi-ilta uudesta lastennäytelmästä. Maanantaina sitten alkaa normaali päivätyörytmi.

Mutta siitä kiireestä. Miten oppisi elämään koko ajan nykyhetkeä, eikä jotakin sitku-elämää? Mitkä asiat tekevät elämästä kiireistä? Tänäänkin mulla on melkein koko päivä aikaa tehdä mitä tahansa, mutta silti tuijotan jo paniikissa ensi viikon aukeamaa kalenterissa ja pyyhin hikeä otsalta.

Okei, kuulosti vähän dramaattiselta. Mutta olen huomannut, että jos tulevaisuudessa häämöttää joitakin sellaisia isoja tehtäviä, joille ei ole asetettu mitään tarkkoja määräaikoja, ja jos niitä sattuu olemaan useampi kuin yksi, tulee helposti ahdistunut olo. Tuntuu siltä, ettei muka mitään ehdi tehdä. Siksi mieluummin tuijotan kalenteria ja suunnittelen tulevaisuuden niin hyvin kuin mahdollista, jotta sellainen epämääräinen kiireentuntu ei pääse yllättämään. Saattaa se kyllä silloinkin yllättää, jos kalenteri näyttää olevan ihan tukossa, mutta silloin voi ainakin ajatella, että hoidan asiat järjestyksessä, yhden kerrallaan. Aina ei toki jaksa olla tehokas ja tulosvastuullinen, mutta jos on olemassa jokin suunnitelma, silloin on helpompaa viettää vapaapäivää ja olla kokematta syyllisyyttä luppohetkistä. :) Epämääräisyys tuo kiireen.

Nyt minulla on selkeä suunnitelma tälle päivälle. Menen keittämään kahvia, juon sen mieheni kanssa, ja illalla menemme nuortenkokoukseen. Sen pituinen se.