keskiviikkona, elokuuta 30

Vedetön

Aamulla kun heräsin, vessan hanasta tuli ihmeellisen vähän vettä. Liruttamalla. Ja sitten se loppui. Meiltä on vesi poikki.

Arvelin sen johtuvan naapuritalon putkiremontista, mutta soitin kuitenkin isännöitsijälle varmistaakseni asian. Herra isännöitsijäkään ei tiennyt varmasti, mutta arveli asian näin olevan, eikä tiennyt myöskään, miksi siitä ei oltu ilmoitettu etukäteen ja kuinka kauan katkos kestää. Hän kuulosti kärsimättömältä, mummot kuulemma jo soittelevat kun eivät saa lääkkeitään otettua.

Ajattelin sitten, mitä kaikkea veden puutteesta seuraa. Se, että minä en saa aamukahviani, on varmaan kuitenkin ihan aavistuksen verran pienempi haitta, kuin ne asiat, joita seuraa siitä, että kokonaisilla kylillä tai kaupungeilla ei toisaalla maailmassa ole puhdasta juomavettä. Taas huomaan pitäväni tiettyjä asioita itsestäänselvyyksinä, ja hermostun heti, kun elämä vähän vaikeutuu niiden puuttumisen vuoksi. Pitäisi vaan muistaa olla kiitollinen hyvästä osastaan.

On tämä toisaalta hauskaakin, voi valmentautua esim. Venäjän matkaa varten: kuinka kasvot puhdistetaan junassa ilman vettä, ja kuinka hampaat pestään vissyvedellä. Kunhan ei liian pitkäksi tämä valmennuskurssi veny... No, tänään pääsen pakenemaan vesikatkosta töihin. Kenen luo saa tulla illalla suihkuun jos vedet eivät vielä toimi? ;)

2 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Oho.. Joko vesi toimii? Meille voi tulla suihkuun... ;)

Unknown kirjoitti...

Suihkua tarjolla. Tosin vasta tallireissun jälkeen about ysiltä, tai vähän ennen. :)

Meillä loppui sunnuntaina lämmin vesi. Tytöt ja Heka saunoi sitten viileässä vedessä. Kun tulin lenkiltä, jo toimi! :)