Tänään matkalla töistä kotiin kävin kaupassa. Kun tulin kaupan ovesta ulos, ärsyynnyin, kun jotain märkää lenteli naamaan ja silmiin. Sitten tajusin, että sehän tosiaankin oli lunta. Tai räntää. Tai jotain sen tapaista.Tänä aamuna ajattelin, että kohta se on lokakuukin mennyt, ja alkaa marraskuu. Siis talvi! Viisitoista vuotta sitten tähän aikaan olisin jo ollut huolestunut, jos ei yhtään lunta olisi vielä satanut. Nykyään en ehdi huolestua. Lapsena pettymys oli aina kova, kun ensilumi ei jäänytkään maahan. Loskajaksot tuntuivat aina ikuisuuksien pituisilta. Nykyisin elämä rullaa sellaista vauhtia, että joulukuussa vasta muistaa ihmetellä, että missäs välissä se lumi oikein tuli. Jos tuli.
Talven tulon huomaa siitäkin, että nykyisin yhä useampina aamuina soittelemme siippani kanssa vuoronperään torkkuherätystä (moneen kertaan!) ennen kuin nousemme ylös. Ja siitäkin, että mies päätti lakata palelemasta ja puki tänään talvitakin.
3 kommenttia:
Juu mutta nyt se tulikin takaisin. Syksy meinaan. Tai kesä. Tai jotain siltä väliltä. Ärsyttävää, kun ajattelin, että onpa helppoa siirtyä käyttämään suoraan talvihaalareita lapsukaisilla, eikä tarvitse ympätä lämpimämpää välikerrosta syyshaalareiden uumeniin. Sitten tuli taas 10 astetta lämmintä.
Siirryin nyt sitten käytäntöön, että lapsilla on vähemmän vaatetta toppahaalareiden alla ja syyshaalarit jäävät enivei kaappiin. Että käyhän se näinkin. Tuntuu vain kummalta käyttää itse farkkutakkia ja pienokaiset puhertavat talvitamineissa. Kiero äiti?
Itse en vielä ehtinyt siirtyä toppatakkiin, mutta otin käyttöön paksumman syystakin silloin kun ekan kerran oli alle 10 astetta, ja nyt olen jäänyt sille tielle. Mukavaa kun tarkenee. :) Mutta sitten ärsyttää kun tulee oikeasti kylmä, eikä ole enää vaatteissa vaihtelunvaraa... No, sit pitänee vaan karaistua.
Ei kun avantoon! ;)
Lähetä kommentti