sunnuntaina, lokakuuta 15

Kahvitus(ka)maratooni ynnä muuta

Viikon saldo:
  • viisi melko tavanomaista työpäivää (ei ollut kehittynyt mitään katastrofia työpöydälle viikon poissaolon aikana)
  • kaksi iltapalaveria armaan kollegan kanssa liittyen solukonferenssiin
  • yksi tanssitunti
  • kaksi iltaa seurakunnan keittiöllä, joista toinen armaan kollegan ja 20 mokkapalapellillisen kera, ja toinen isomman kahvitustiimin, mokkapalapäällysteiden (nam!) ja 13 pizzapohjan kanssa
  • keittiöillasta paluun jälkeen yksi puskareissu pudonneita puunlehtiä keräten kahvilan koristelua varten
  • yksi kokonainen päivä seurakunnan solukonferenssitapahtumassa (hienoo oli!)
  • yksi vierailu anoppilaan
  • ilta omassa solussa

Tässä kohtaa uskallan ihan sanoa, jotta melko tehokasta ajankäyttöä. :) Eilen illalla oli vaikeuksia pysyä hereillä illan viimeisessä kokouksessa, ja onneksi järki voitti velvollisuudentunnon enkä mennyt vielä solukonffan päätteeksi moikkaamaan työkavereita firman saunailtaan. Tänään sain nukkua pitkään ja tulikin vetäistyä oikein kunnolla puolillepäivin. Kuolema kuittaa univelat, sanoisi siippani, mutta onneksi niitä voi nukkumalla yrittää edes vähän maksaa etukäteen. :)

Äärimmäisen mielenkiintoinen oli siis tämä viikko, etenkin eilinen solukonffa. Ensi viikolla taas uudet kujeet.

Ei kommentteja: