Moulin Rouge ja musta kissa

Katsoimme eilen kuusi vuotta vanhan Moulin Rouge -elokuvan ekaa kertaa. Täytyy sanoa, että oli poikkeuksellisen hieno musikaalielokuva. Todella hienosti leikattu, biisit oli hyviä, huumori oli hauskaa, ja näyttelijöille (Nicole Kidman, Ewan McGregor) plussat siitä, että lauloivat itse. Juonta nyt en kamalasti menisi kehumaan, sellainen romanttinen rakkaustarina, jossa sanalla rakkaus ymmärrettiin etupäässä sitä yhtä asiaa.

Leffan jälkeen ulko-oveltamme alkoi kuulua rapinaa, aivan kuin joku olisi pyrkinyt omilla avaimillaan sisälle. Hetken päästä selvisi, että pyrkijä ei ollut ihminen vaan eläin (eikä sillä tosiaan ollut avaimia vaan kynnet), ensin luulimme sitä koiraksi, mutta kun siippa raotti ovea, pimeästä rappukäytävästä katselivat kiiluvat kissansilmät. Vähän aikaa ihmeteltiin, mitä musta kissa tekee rapussa yksin kymmen jälkeen illalla. Pete lähti jo viemään kissaa pihalle, mutta tajusimme sitten, että ehkä pitää ensin tarkastaa, ettei kenelläkään ole ovi auki rappuun. Olisi ollut kauheaa jos jonkun kotikissa olisi päätynyt yöksi ulos! No, yläkerran asunnon ovi oli apposen auki, ja hetken huhuiltuaan Pete sai asukkaankin ovelle ja kissa oli kuin olikin hänen. Alkoholisoitunut miesparka oli ihan pihalla, ja minä lähdin kantamaan kissaa alakerrasta, kun se ei suostunut maanittelusta huolimatta itse kiipeämään rappuja. Sen verran pelästyny kisu oli kaikesta riepottelusta, että sain komeat kynnenjäljet vatsaani, ja paitaani kunnon reiät. Peteltä kissa naarmutti käsivarren. Oli kuitenkin hyvä että omistaja löytyi eikä tarvinnut palokuntaa hälyttää paikalle.

Mulla on tänään vapaapäivä. Ajattelin aloittaa kevätsiivousta. Ensimmäinen operaatio on jääkaapin sulatus (pakastelokeromme jääpeite on varmaan mannerjäätäkin paksumpi!). Onneksi ulkona on vähän viileää, että ruokatavarat säilyvät jos operaatio venyy odotettua pidemmäksi...