tiistaina, tammikuuta 15

Kuukkeli

Kuukkeloin oman nimeni Katariinan ohjeiden mukaisesti, eli kirjoitin Googleen "Veera on" ja tein haun. Tällainen siis olen:

  • Veera on liian lyhyt.
  • Veera on tällä hetkellä paras self lilaccini. Sillä on kaunis tasainen väri ja jopa punaiset silmät, vaikka kuvissa näyttävät rubiineilta.
  • Veera on yksi niistä henkilöistä, jonka nimi esiintyy tällä saitilla siellä täällä.
  • Veera on vuonna 1964 rakennettu pohjoismainen kansanvene.
  • Veera on syntynyt arviolta 1.6.1996 ja on kotoisin syrjäisen maatilan navetasta.
  • Autossa Veera on levoton eikä haluaisi matkustaa mihinkään.
  • Veera on hyvin kiinnostunut ihmisistä ja käy tervehtimässä koirien omistajat.
  • Veera on kovassa menossa.
  • Veera on ottanut paikkansa perheemme täysivaltaisena jäsenenä ja onkin monesti keskipisteenä.
  • Veera on tuntihevosten ykkönen.
  • Luonteeltaan Veera on herkkä ja erittäin hellyydenkipeä hienohelma.
  • Veera on nykyisin niin iso, ettei se mahdu kerralla edes kuvaan.
  • Veera on urbaani citynainen ja hänen tyylissään on herkkää naisellisuutta ja ripaus rokkia.
  • Veera on oikea himo herkuttelija, aina saa hoitaja kärsiä taskujen putsauksista.
  • Veera on reipas ja energinen neiti jonka elämän täyttää oman pihan vahtiminen.
  • Veera on oppinut esimerkiksi kääntymään vatsalleen ja pyörimään ympyrää lattialla (varsinainen eteneminen on vielä kokeiluluontoista).
  • Veera on nykyään oikeastaan melkoinen matami.
  • Veera on myös koko sukunsa vanhin edustaja.
  • Veera on kuitenkin hieman liian yleinen nimi.
Niinpä, näitä olisi vaikka kuinka paljon. Löysin joskus lehdestä otsikon, jossa luki "Meidän Veera voi olla snautseri". Leikkasin sen talteen. Eihän sitä koskaan tiedä... :)

4 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

"Veera on oppinut esimerkiksi kääntymään vatsalleen ja pyörimään ympyrää lattialla (varsinainen eteneminen on vielä kokeiluluontoista)." :D

Mä löysin itsestäni tällä kerralla edellisten lisäksi myös:
"Katariina on mahdollisimman kaukana bimboblondi-Barbiesta, vaan on varsin persoonallisen näköinen nainen kalju-rasta-lookissaan ja tatuointeineen."

Ohh, just.

Anonyymi kirjoitti...

tota noin... mä sain tällaisia... (ja nää oli OIKEESTI eka/ainoot jotka suunnilleen sopi, koska muuten tuli vaan erisukunimisiä sirkkuja!!)


1) Sirkku on kehitetty www:n kautta tapahtuvaan asiakaspalautteen ja ilmoittautumisten keräämiseen, mielipidetiedusteluihin ja erilaisten "brandien" ...


2) Tänä vuonna Sirkku käyttänee ulkomaisia oriita neljälle. siitostammalleen.


3) Suomalaissyntyinen selvänäkijä ja numerologi Sirkku Björklund on ollut ... Sirkun numerologinen tietämys on lähellä pythagoralaista perinnettä.



4) Sirkun mustavalkoinen turkki kertoo hänen luonteestaan kaiken. ... Iän karttuessa Sirkku on muutenkin muuttunut ehkä hiukan ihmisystävällisemmäksi. ...



5) sinulta sirkku hyvä, tuli hirmuinen kysymyspatteristo, ei se haitaksi ole - ei toki mutta arvelen, että ihan kaikkiin esittämiisi kysymyksiin en oikeasti ...


On muuten aika valaisevaa huomata, että kaikki Sirkut näyttävät olevan jos jonkin sortin artisteja, selvännäkijöitä, eläimiä tai muuten vaan haasteellisia...

Paavo Toivanen kirjoitti...

Veera! Olet eläin. Tajusin sen juuri kun luin sun blogiasi puujaloillani. Kokeillaanpas..

Veera kirjoitti...

What...? Haluaisin nähdä kuinka Paavo lukee mun blogia puujaloillaan!