Koulusta toiseen

Jaaha. Pääsiäisestä todellakin rupeaa olemaan jo aikaa, ja vappukin jo meni. Kylläpä aika menee nopeasti...

Tänään päättyi raamattukoulu. Haikeaa oli. Tosin pihistelin kyyneleitä kotiin saakka, mutta sitten ne tulivat, yksin ja kenenkään näkemättä. :)

Jokin aika sitten kirjoitin seurakunnan tiedotuslehteen juttua raamattukoulusta, ja sitä tehdessäni mietin, miten ihmeessä 4000 merkkiin (välilyönnit mukaanluettuna) saa sisällytettyä kaikki ne pienet ja isommatkin niksahdukset joita mun elämässä on kuluneen lukuvuoden aikana tapahtunut, kun tuntuu ettei niitä osaa oikein edes ääneen pohtia... Mitään kovin merkittävää ulospäin näkyvää muutosta tuskin on meikäläisessä havaittavissa, mutta sisäisiä nikamia on kyllä loksahdellut paikoilleen sitäkin enemmän. Suurinta muutosta on varmaan tapahtunut asennepuolella.

Näiden parin viimeisen kouluviikon aikana ja tänään myös kevätjuhlassa nousi moneen otteeseen esiin ilmaus, että nyt palaamme "normaaliin" elämään, ja voi että on rankkaa kun arki tulee vastaan. Minä en ainakaan halua palata siihen, mikä oli mulle "normaalia" ennen raamattukoulua! Haluan, että siitä, mitä olen raamattukoulussa oppinut ja sisäistänyt, tulee mulle elämässä normaalia ja arkea. Vaikka ulkoiset puitteet (töissäkäynti, tai pikemminkin työnhaku, seurakuntakuviot, vuokranmaksu...) eivät muuttuisikaan muuksi kuin mitä ne olivat ennen raamattukoulua ja sen aikana, haluan että sisäinen ihmiseni jatkaa oppimistaan "elämän koulussa" eikä unohtaisi sitä, mitä on saanut. Joo, tiedän, se on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta juuri nyt haluan uskoa, että koko elämä voi olla raamattukoulua. This is not the end, this is a new beginning...

Vielä siitä lehtikirjoituksesta. Eihän siihen todellakaan mahtunut kaikki se mitä ajattelin. Joten, sitten kun se joskus ilmestyy, älkää tuomitko mua kliseiseen ja kuivahkoon raportointiin sortumisesta... :)