Ne ovat kiehtovia. Vähän kuin jahtaisi ilmassa kieppuvaa voikukanuntuvaa ja kun luulee napanneensa sen, kämmen onkin tyhjää täynnä. Keskeneräiset ajatukset alkavat, mutta eivät lopu. Ne ovat ajatusprosesseja, jotka alkavat jostakin, eksyvät tuhansille sivuraiteille ja jäävät vaille loppupäätelmää. Se on vähän kuin kielenpäällä kiertävä sana, jota ei saa sanotuksi. Keskeneräiset ajatukset voivat rauhassa jäädä keskeneräisiksi, ajattelua voi jatkaa joskus myöhemmin. Mutta jos ajatuksen saattaa loppuun, viehätys katoaa. Se on kuin kauhaisisi rantavedestä kourallisen katinkultaa kimaltavaa hiekkaa, ja kun vesi on valunut sormien välistä, kimmalluskin katoaa.
Olin eilen teatterissa. Olen yleensä tosi huono muotoilemaan selkeitä mielipiteitä kulttuurielämyksistä. Mielipiteetkin tapaavat jäädä keskeneräisiksi. Tällä kertaa katsomani näytelmä oli sellainen, että ensivaikutelma oli helppoa pukea sanoiksi, mutta kun asiaa alkoi pohtia pidemmälle, tuli mielipiteestäkin monisyinen ja keskeneräinen. Näytelmä kertoi naisten alkoholismista, lyhyitä kuvauksia siitä, miksi naiset juovat. Ensivaikutelmani mukaan näytelmä oli rankka ja ahdistava, lopulta myös lohduton. Kuitenkin kohtaukset, joita kolme katu-uskottavaa naisnäyttelijää esittivät olivat tavallaan koomisia, hauskojakin. Silti teatterissa tuli tunne, että mille nämä kaikki ihmiset oikein nauravat? Mille itse nauran?
Keskeneräiseksi jäi ajatukseni. Eikä tullut loppuratkaisua näytelmällekään. Ei tullut vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Ja salista poistui joukko ihmisiä, jotka kuittasivat esitetyt kysymykset olankohautuksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti